Sanat salasta ilmi-seminaari 18.4.2009
Kalevala-instituutti järjesti yhdessä Turun seudun äidinkielen opettajat ry:n kanssa Kalevalaa ja kansanperinteen opetusta koulussa käsitelleen seminaarin lauantaina 18.4.2009 Turun yliopiston kulttuurintutkimuksen laitoksen tiloissa Fennicumissa. Seminaariin osallistui n. 50 äidinkielenopettajaa eri puolilta Suomea. Sen tarkoituksena oli kertoa, mitä Kalevalan ja eeppisen kansanrunouden tutkimisessa on saatu selville ja tarjota tilaisuus kokemusten vaihtoon erilaisten työpajojen kautta. Seminaarissa oli luennoimassa Kalevalan ja eeppisen kansanrunouden tutkijoita.
Seminaari alkoi luento-osuudella. Ensimmäisenä luennoitsijana ja seminaarin avaajana toimi TY:n folkloristiikan professori Pekka Hakamies, joka kertoi Kalevalan ja kalevalaisen kansanrunouden tutkimuksesta. Hän antoi kattavan kuvauksen aiheeseen liittyvän tutkimuksen historiasta ja nykysuuntauksista. Yksi tunnetuimmista kalevalaisen kansanrunouden tutkijoista, Matti Kuusi, piti Hakamiehen mukaan runoja yksittäisten runoilijoiden luomuksina, joiden välittyminen perustui ulkoa oppimiseen. Aikaisemmassa tutkimuksessa käytiin myös keskustelua siitä, missä ja milloin runot ovat alun perin syntyneet. 1960- luvun jälkeen kalevalaisen kansanrunouden tutkimuksessa oli pitkä tauko, ja tutkijat perehtyivät enemmänkin suullisen perinteen esittämisen tutkimukseen arkistoaineistojen tutkimisen sijaan. Kalevalaa alettiin laajemmassa määrin tutkia uudestaan vasta 1990- luvun alussa. Uudessa tutkimuksessa keskeisenä pidettiin runonlaulajien toimintaa ja runoesitysten tuottamisen ja muistamisen tapaa, sekä runoja laulajien omana perinteenä ja osana muinaista myyttistä maailmankuvaa. Hakamiehen mukaan nykyisessä epiikan tutkimuksessa tärkeää on myös tekstualisaation tutkiminen. Tekstualisaatiota tutkittaessa tutkitaan yhtäältä sitä, miten laulajan mielessä oleva perinne syntyy lauletuiksi runoiksi, ja toisaalta sitä, miten lauletut runot muodostuvat kirjalliseksi tekstiksi.
Helsingin yliopiston folkloristiikan oppiaineen tohtoriassistentti Lotte Tarkka kertoi Kalevalamittaisesta kansanrunoudesta osana Vuokkiniemen kansanelämää 1800-luvulla. Hänen mukaansa Kalevalan ymmärtäminen edellyttää sekä eepoksen kirjallisen kontekstin ymmärtämistä että Elias Lönnrotin käytössä olleiden lähderunojen ja runonlaulajien kulttuurin ymmärtämistä. Omassa esitelmässään Tarkka tarjosi mielenkiintoisen näkökulman kalevalaisen kansanrunouden merkitykseen vienankarjalaisessa kansanelämässä 1800-luvulla; aikana, jolloin kansanrunous oli vielä osa kansanelämää Vienassa. Aikaisemmin kalevalamittaisen runouden tutkimuksen painopiste oli runojen tulkitsemisessa muinaisen menneisyyden kautta, mutta 1980- luvulta lähtien alettiin kiinnostua enemmän kalevalaisesta kansanrunoudesta runonlaulajien kulttuurista käsin. Tarkka kertoi kalevalaisen kansanrunouden olleen 1800- luvun Vienassa laaja-alainen viestintäjärjestelmä. Hänen mukaansa kansanrunoutta voidaan pitää aktiivisesti luotuna suhteena menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden välillä. Kansanrunous on ollut yhteisössään arvostettu identiteettimarkkeri. Tarkan mukaan luomalla yleiskuvaa runonlaulukulttuurista on mahdollista nähdä Kalevalan taakse ja ymmärtää vierasta kulttuuria. Tätä kautta kalevalaisen kansanrunouden tuntemus antaa myös aineksia oman kulttuurin ymmärtämiseen virallisen ja kansallisen viitekehyksen ymmärtämisen lisäksi.
Kahvitauon jälkeen luento-osuuden toisen jakson aloitti folkloristiikan väitöskirjaa valmisteleva Niina Hämäläinen, joka kertoi omasta Kalevalan lyyrisiä runojaksoja ja Lönnrotin perhekäsitystä käsittelevästä tutkimuksestaan. Hämäläinen etsii Kalevalan ja sen tekstualisaatioprosessin sekä Lönnrotin perhekäsityksiä koskevien kirjoitusten kautta vastausta siihen, oliko Kalevala myös kannanotto, jolla Lönnrot otti osaa julkiseen keskusteluun perheestä ja erityisesti naisen tehtävästä äitinä. Tutkimuksessaan Hämäläinen keskittyy Aino- ja Kullervo- runojen tarkasteluun ja niiden tekstuaalisiin ratkaisuihin. Hämäläinen vertaa runoissa tapahtuvaa valintaa ja tulkintaa esimerkiksi Lönnrotin muihin kirjoituksiin ja valistukselliseen aikalaiskeskusteluun. Hämäläinen havainnollisti esitelmäänsä Lönnrotille esittämillään henkilökohtaisilla kysymyksillä, joihin hän etsi vastausta teksteistä. Hämäläinen toi kysymysten kautta esille myös tutkimusprosessiin liittyviä omia mietteitään ja henkilökohtaisia tuntemuksiaan.
Folkloristiikan tutkija ja opettaja Jouni Hyvönen Helsingin yliopistosta luennoi Lönnrotin toiminnan tieteellisistä ja aatteellisista lähtökohdista. Hänen tarkastelunsa kohteena olivat erityisesti Lönnrotin kesälahtelaiselta Juhana Kainulaiselta keräämät Kylvetyssanat: laaja riittikokonaisuus, jota tietäjä esitti sairasta parantaessaan. Hyvösen mukaan Kylvetyssanoilla oli keskeinen asema Kalevalan Vipusessa käynti-runon synnyssä. Hän totesi, että Lönnrot nosti Kainulaisen repertoaarista esiin erityisesti metsästysloitsut, koska halusi häivyttää tietäjyyden osuutta Kainulaisen tuotannosta ja antaa hänestä valistuneen kuvan. Hyvösen johtopäätös Lönnrotin toimitustyöstä ja strategisesta linjasta oli se, että Lönnrot pyrki tekstihierarkian yksinkertaistamiseen, tekstin luettelomaiseen kokoonpanoon, sekä lähderunojen tekstuaalisuuden korvaamiseen kollaasimaisella tekstikoosteella.
Turun yliopistossa folkloristiikan tutkijana toimiva Merja Leppälahti kertoi luento-osuuden lopuksi nykyperinteestä. Hänen mukaansa nykyperinteestä alettiin kiinnostua tutkimuskohteena 1960–1970-luvuilla, jolloin folkloristiikan tutkimuskenttää alettiin laajentaa myös nykypäivän ilmiöiden suuntaan vanhan arkistoaineiston tutkimisen lisäksi. Nykyperinteen tutkimuksen uranuurtajaksi Leppälahti mainitsi professori Leea Virtasen, joka käsitteli tutkimuksissaan laajamittaisesti nykyperinteen ilmiöitä nykyaikaisesta lastenperinteestä arkisiin uskomuksiin ja nykytarinoihin. Leppälahti otti esimerkiksi nykyperinteestä nykytarinat, joille hänen mukaansa tyypillisiä piirteitä ovat rakenteellinen yksinkertaisuus, karmaiseva, pelottava tai koominen sisältö ja laaja levinneisyys. Hänen mukaansa nykytarinoille tyypillistä on myös se, että ne kerrotaan kuin ne olisivat tositarinoita. Leppälahti totesi esityksensä päätteeksi, että nykyperinne on arvokasta, sillä se auttaa ymmärtämään nykyisyyttä ja ihmistä itseään.
Luento-osuuden jälkeen seminaari jatkui ruokailun ja työpajojen merkeissä. Työpajoja oli yhteensä viisi kappaletta ja niiden tarkoituksena oli jakaa ajatuksia siitä, miten Kalevalaa ja kansanperinnettä voidaan opettaa kouluissa.
Kirsi Salokankaan työpaja Sammon taitavat ryöstäjät: Ilmarinen, Lemminkäinen ja Väinämöinen tarjosi Kalevala-aiheisia tekstitaitoharjoituksia yläkoulun tunneille. Pajaan osallistujat saivat selvittää "yhdeksän lukkoa" sammon luokse, joissa opittiin runon, draaman ja asiatekstin keinoin tulkitsemaan Kalevalaa.
Minna Hakalan ja Anna-Mari Varjosen työpaja Likeltä tähyämähän tarjosi tekstitaitotehtäviä lukion opettajille. Siinä pohdittiin, millaisia tehtäviä lukiolaisille voi runojen pohjalta laatia. Yhteisen pohjustuksen jälkeen tehtäviä pohdittiin ja laadittiin tiimeissä, jotka ideoivat tehtäviä annetun materiaalin pohjalta. Jälkeenpäin kaikista laadituista tehtävistä kootaan paketti, josta osallistujat voivat ammentaa opetustyössään.
Vilja-Tuulia Huotarinen lähestyi Kalevalaa työpajassaan Ainon vene runon keinoin. Pajassa tehtiin Kalevalan ja Kantelettaren innoittamia runon ja proosan kirjoittamisen harjoituksia. Keskeisiksi teemoiksi pajassa nousivat sukupuolitematiikka ja sanan voima, joka näyttäytyy hallitsevana juonteena koko Kalevalassa.
Anja "Viivi" Virangon työpajassa Saaren kukka ja Kaukomieli – Kalevalan rakkausdraamaa: Kyllikin ja Lemminkäisen parisuhteen tutkimista draaman keinoin keskityttiin tutkimaan teemaa pedagogisen draaman kautta. Työpajassa laulettiin tekstejä ja muodostettiin still- kuvia roolihenkilöiden arjesta ja unelmista. Lopuksi koottiin liike-esitys avioliiton arjen tilasta, joka esitettiin loppuyhteenvedossa kaikille seminaarin osallistujille.
Merja Leppälahti perehdytti omassa pajassaan Kalevala ja roolipeli osallistujia Kalevalan tulkitsemiseen roolipelin kautta. Pajassa osallistujat pääsivät kokeilemaan pöytäroolipeliä ja larppia aiheen ollessa kiista sammon omistajuudesta. Pajassa pohdittiin myös, miten roolipeliä voisi hyödyntää Kalevalan opetuksessa kouluissa.
Pajojen yhteenvedon ja loppukeskustelun jälkeen Turun seudun äidinkielen opettajat ry:n puheenjohtaja Minna Hakala lausui seminaarin loppusanat. Seminaarin todettiin olleen antoisa ja mielenkiintoinen ja tuoneen uusia näkökulmia ja vinkkejä Kalevalan ja kansanperinteen opetukseen koulussa. Seminaarin yhteydessä Fennicumin ala-aulaan oli koottu monipuolinen Kalevala-aiheinen näyttely, joka esitteli säkyläläisten ja turkulaisten yläasteikäisten koululaisten tekemiä oppilastöitä.